Tammikuun blogivieras: Ljuba

Kuukauden blogivieras on uusi postaussarja, jossa istahdan teelle mielenkiintoisen teenjuojan kanssa. Kerran kuussa ilmestyvät haastattelut jatkukoon niin kauan kuin kuplassani teenjuojia riittää.

***

Postaussarjan ensimmäinen blogivieras on hyvä ystäväni Ljuba. Fyysisestihän minä olin vieras, kun vierailin syömässä ja teellä Ljuban kiehtovassa kodissa (josta olen kirjoittanut aiemminkin).

ljuba-2

Oletko aina juonut teetä? Mikä on varhaisin teemuistosi?

Tee on ollut osana elämääni lapsesta asti. Varhaisin muistoni teestä on 50-luvulta, jolloin join mustaa teetä vaaleansinisestä bakeliittimukista. Olin silloin 6-vuotias. Kyseiset mukit ja lautaset vanhempani saivat häälahjaksi. Muistan, kuinka kerran vahingossa hajotin yhden mukeista. Vanhemmat joivat normaaleista teekupeista, mutta meille kakaroille annettiin bakeliittimukit, jotka ovat jääneet mieleeni. Yleensä meillä juotiin teetä aina iltaisin ja pidin jo lapsena teen mausta. Tee oli mustaa irtoteeta, johon laitettiin sokeria tai hunajaa.

Muistan elävästi myös lapsuuden kesäleirin, jossa join teetä emaloidusta peltimukista. Muki poltteli huulia, vaikka itse tee ei ollut kuumaa.

Lapsuudessani asuimme Helsingin Töölössä. Isäni suku oli Skotlannista, äitini suku tuli Venäjältä. Venäläinen teekulttuuri näkyi meillä mm. siten, että joskus teen kanssa oli pienessä kulhossa tarjolla hilloa, jota laitettiin suuhun ennen teen hörppäämista. Hillo oli useimmiten vadelmaa tai mustaherukkaa – sitä mitä mökiltä oli kulloinkin kerätty.

Kun myöhemmin muutin omilleni, aloin juomaan teetä muulloinkin kuin iltaisin. Nykyään juon teetä aamusta iltaan.

Kerro teenjuontitottumuksistasi. Millaisia teelaatuja juot?

Aloitan päiväni teekupilla ja juon pitkin päivää, yötä myöten. Juon etupäässä mustaa maustettua teetä. Sen jälkeen kun ostin lämpötilasäätimellisen vedenkeittimen, olen alkanut juoda enemmän myös vihreää, johon tulee joskus oikein himo. Silloin tällöin juon myös valkoista teetä. Yrttihaudukkeita juon harvemmin, hedelmähaudukkeita juon kylmänä varsinkin kesäisin. Voisin siis todeta, että mielihalujen mukaan juon eri laatuja.

ljuba-3

Miten haudutat teesi?

Suosin siivilällä tehtyjä kuppihaudutuksia, kun olen yksin. Nyt tein kannuun, kun meitä on kaksi. Hedelmähaudukkeen teen kylmään veteen kannellisessa lasipurkissa ja laitan jääkaappiin. Näin tehtynä haudukkeesta ei tule sameaa.

Miten tarkka teenjuoja olet?

Olen kyllä tarkka irtoteen kanssa, katson tarkasti haudutusajan ja lämpötilan. Kahviloissa tai ravintoloissa en ota lämpölevyn päällä seisovaa kitkeröitynyttä teetä, vaan juon jotain muuta.

Annatko kahviloissa palautetta huonosta teestä?

En anna. Jätän ostamatta tai juon jotain muuta.

Onko sinulla kestosuosikkia?

Musta Earl Grey. Myös appelsiinilla tai muilla sitruksilla maustetut mustat ja vihreät teet maistuvat.

Onko sinulla teeinhokkeja?

Jotkut yrttiteet, esimerkiksi lakritsi. Käytän ne jalkakylpyinä, mikäli niitä minulle jostain tulee.

Onko makusi muuttunut vuosien aikana?

Olen alkanut juomaan enemmän vihreää. Tosin ensimmäinen itse ostamani tee teini-ikäisenä oli vihreä tee, gunpowder jasmiini. Nimi oli niin jännä, että ostin. Muistan, että tee oli oikein hyvää.

Mistä hankit teesi?

Suomessa ostan teeni teekaupoista. Ostan myös reissuilta, jos löytyy erityisiä. Saan teetä toisinaan myös lahjaksi – viimeksi sain tuliaisena vaahterasiiparilla maustettua teetä Kanadasta.

ljuba

Onko sinulla jotain teehen liittyviä haaveita?

Haluaisin kokea joskus japanilaisen teeseremonian. Tee ei siinä niinkään kiinnosta, vaan seremonia itsessään.

Matkustelet paljon mm. Venäjällä. Onko teekulttuuri siellä muuttunut vuosien saatossa?

Kyllä on muuttunut. Tein ensimmäisen matkani Venäjälle vuonna 1965. Alkuaikoina tarjolla oli vain mustaa teetä, kunnes tuli kahvinjuontivillitys. Nykyään on teepaikkoja, joissa saa useita eri irtoteelaatuja. Nyt on siis valinnanvaraa, mutta aiemmin sai vain Etelä-Venäjällä Krasnodarin alueella kasvanutta tai gruusialaista mustaa teetä. Pussiteet taisivat tulla 80-luvulla.

Pietarissa on muuten teepaikka, jossa veloitetaan sen mukaan, kauanko olet paikalla (minuuttiveloitus). Voit maistella erilaisia teitä ja lueskella kirjoja. Kyseinen paikka tuo itse teetä maahan. En ole itse siellä käynyt, mutta olen kuullut paikasta. (No tuohon olisi mielenkiintoinen paikka käydä katsastamassa seuraavalla Pietarin reissulla, toim. huom.)

Varustaudut usein matkoille erityisin teetarpein. Kerrohan niistä!

Kuljetan matkoilla mukana sähköllä toimivaa kuumavesikierukkaa ja teräsmukia, jos en tiedä etukäteen onko hotellihuoneessa vedenkeitintä. Minulla on Venäjältä hankittuja kierukoita useampi jemmassa. Eihän ne varmaan ole viranomaisten hyväksymiä, mutta menevät pieneen tilaan. Niitä myytiin aikoinaan Suomessakin, mutta sähköturvallisuuslaitos varmaan kielsi ne. Reissuun otan usein mukaan omaa teetä, yleensä pussiversioita.

Juotko lainkaan kahvia?

En ole juonut kahvia varsinaisesti koskaan, ainoastaan joskus päänsärkyyn. Ravintolassa saatan todella satunnaisesti tilata cappucinon.

Haluatko lähettää terveisiä blogin lukijoille?

Juokaa teetä, siinä on antioksidantteja!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s