Teetä elämysten talossa

Melko usein tee-elämykseen liittyy oleellisena paikka, jossa teen nauttii. Näin on ainakin matkoilla: itse tee ei aina välttämättä ole kummoista, mutta erityinen paikka tekee teehetkestä mieleenpainuvan. Eräänä sateisena marraskuisena lauantai-iltana vierallessani ystäväni luona sain hyvää teetä elämyksellisessä paikassa mitä mainioimmassa seurassa.

Olemme tutustuneet eläkkeellä olevan ystäväni kanssa teeharrastuksen myötä jo useampi vuosi sitten. Onkin itsestäänselvää, että tapaammepa sitten kotona tai kaupungilla, ohjelmaan kuuluu aina teenjuontia. Tällä kertaa koolla oli kolmaskin teehen hurahtanut eläkeläislady, joten juttua ja naurua riitti illallisen ja teenjuonnin lomassa.

Earl Grey Blue Roses 1

Sain valita teekaapista itselleni teen ja päädyin ruotsalaisen Charabang Kaffe & Tehandelin Earl Grey Blue Roses -teehen, jota ystäväni oli ostanut Tukholmasta. En yleensä juo iltaisin mustaa teetä, enkä varsinkaan Earl Greytä, mutta nyt halusin piristystä ja aterian päätteeksi tämä uusi tuttavuus tuntui sopivalta valinnalta.

Earl Grey Blue Roses 2

Teessä erottui selvästi siniset kukat.

Earl Grey Blue Roses 5

Hauduttelimme teetä 4 min, vesi oli lähes kiehuvaa.

Tee oli maultaan todella pehmeää ja yllättävän kevyttä. Bergamottiöljy maistui, mutta ei ollut liian hallitseva tai päälletunkeva. Teestä oli erotettavissa myös hieman kukkainen maku. Kaikenkaikkiaan maku oli hyvin tasapainoinen. Väriltään tee oli melko vaaleaa.

Tämä Earl Grey sopii erinomaisesti iltaan, esimerkiksi aterian jälkeen juotavaksi. Aamuteeksi tämä olisi makuuni liian kevyttä. Joskus kannattaa siis poiketa tavoistaan, ja juoda mustaa teetä muulloinkin kuin aamulla ja iltapäivällä.

Earl Grey Blue Roses 3

Kuten alussa totesin, usein teenjuontipaikka on puoli nautintoa. Ystäväni koti on uskomaton elämyskeidas, kuin pienoismuseo. Voin helposti viettää useita tunteja (ja olen viettänytkin) katsellen kaikkea sitä, mitä siellä on esillä: tauluja, kirjoja, matkamuistoja, jännittäviä esineitä… Ja yleensä kodin hengettärellä on esineisiin tarina kerrottavanaan. Tässä kodissa vierailu on aina yhtä elämyksellistä. Sain luvan ottaa kuvia ja laittaa niitä tänne blogiin, jotta saatte vähän käsitystä siitä miksi teehetket tässä paikassa ovat erityisen mieleenpainuvia.

NaamiotNaamioita oviaukon yläpuolella

NuketNukkeja maailman eri kolkista

KellotKelloja ja keittokirjoja

PurkitMausteita somissa purkeissa

TalotMökkirivistö ikkunalaudalla

Tässä ”teetalossa” on aina yhtä lämmin tunnelma. Kiitos siis jälleen ihanalle ystävälleni mukavasta illasta!

1 kommentti

  1. […] Postaussarjan ensimmäinen blogivieras on hyvä ystäväni Ljuba. Fyysisestihän minä olin vieras, kun vierailin syömässä ja teellä Ljuban kiehtovassa kodissa (josta olen kirjoittanut aiemminkin). […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s