Eilen Teen ystävien illassa perehdyttiin brittiläiseen teekulttuuriin. Aihe oli minulle mieleinen, sillä suhteeni brittiteekulttuuriin on lämmin.
Illassa brittiläisestä teekulttuurista meille kertoi Marjo Juhala, joka on asunut Englannissa vuosia. Hän on itse pitkän linjan teenjuoja, jolle kahvi ei maistu. Englannissa opiskellessaan hän työskenteli Whittardin teekaupassa, joten hän todella tuntee maan teekulttuurin.
Briteissä juodaan päivässä 165 miljoonaa kuppia teetä. Se on paljon, vaikka teenjuonti onkin ollut laskussa. Paitsi kahvin, myös erilaisten haudukkeiden suosio on kasvanut. Aiemmin haudukkeita ei juurikaan ollut saatavilla, mutta terveystrendien myötä ne ovat löytäneet tiensä markettien hyllyille.
Britannian teekulttuuriin on vaikuttanut erityisesti kaksi naista. Toinen heistä oli kuningatar Catherine Braganca, joka vaikutti 1600-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Portugalilainen Catherine toi siirtomaista tuotua teetä mukanaan Englantiin ja teestä tuli ”juttu” yläluokassa. Kahvihuoneet alkoivat jossain vaiheessa myymään teelehtiä myös kotiin vietäväksi, ja näin myös naiset alkoivat juoda teetä – ensinhän teetä joivat vain miehet.
Teetä myös salakuljetettiin maahan tunneleita pitkin ja näin tee alkoi pikkuhiljaa levitä myös alaluokan keskuuteen. Teetä jatkettiin sekoittamalla siihen sitä sun tätä ja näin sillä tehtiin rahaa. Vihreään teehen sotkettiin enemmän kemikaaleja, mikä aiheutti ihmisten sairastelua ja mustasta teestä tulikin suositumpaa.
Yläluokka halusi pitkään pitää teekulttuurista kiinni levittämällä väitettä kuumien juomien epäterveellisyydestä. Niinpä työläiset joivat olutta ja giniä, kunnes yläluokka totesi, ettei teen terveyshaittojen levittely ollutkaan fiksu veto ja kumosivat väitteet.
Afternoon tea, high tea & cream tea
Toinen brittiteekulttuuriin merkittävästi vaikuttanut nainen on Bedfordin herttuatar Anna Russell (s. 1783). Hän alkoi kutsua naisia kylään lounaan ja illallisen välissä ja aloitti näin iltapäiväteen eli afternoon tean perinteen. Iltapäiväteellä teen lisäksi tarjoiltiin pientä syötävää, kuten voileipiä ja kakkuja. Talon emäntä tarjoili teen, muulloin tarjoilusta vastasivat palvelijat. Tilaisuus oli muutoinkin epämuodollinen, sillä naiset eivät pitäneet korsettia (toisin kuin aamulla ja illalla). Tee säilytettiin tea caddyissä lukkojen takana poissa palvelijoiden ulottuvilta, sillä tee oli kallista. Myöhemmin, kun verojen laskiessa tee halpeni, alettiin osa palvelijoiden palkasta maksaa teellä.
Afternoon tea oli yläluokan juttu, sillä työläisillä ei ollut aikaa syödä ja seurustella siihen aikaan päivästä. Iltapäiväteellä ei itse asiassa vain juotu teetä ja syöty kakkua: huumeiden käyttöä ja irtosuhteita esiintyi…
Näin tea break -kulttuuri sai alkunsa. Kun talous sakkasi 70-luvulla, Thatcher syytti tea breakejä. Hän halusi tea breakeista eroon, mutta ammattiliitot vastustivat ja voittivat.
Siinä missä yläluokka nautti afternoon teatään, oli työläisillä high tea. Se on kunnon (lämmin) ateria, joka nautitaan työpäivän päätteeksi. Edelleenkin voi tehdä varovaisia johtopäätöksiä henkilön yhteiskuntaluokasta/asemasta sen perusteella käyttääkö hän sanaa tea vai supper/dinner viitatessaan päivälliseen.
Cream tea on lähtöisin Devonin ja Cornwallin alueelta. Sillä tarkoitetaan teetä & skonsseja (scones), jotka tarjotaan kerman ja hillon kanssa. Cornwallissa ja Devonissa hillo ja kerma laitetaan eri päin (hillo/kerma alle/päälle). Kuulostaa hieman vastaavalta väittelyltä, kuin meidän ”juusto vai kinkku alle voileivällä.”
A cuppa & Builder’s brew
Britit juovat cuppiaan pitkin päivää. Tee on mustaa pussiteetä ja juodaan mukista (ei kupista). Kannua saatetaan käyttää viikonloppuna, mutta yleensä tee haudutetaan suoraan mukiin. Lähes aina teehen lisätään hieman maitoa. Mustaa brittiläistä pussiteetä maidolla ja sokerilla kutsutaan builder’s brewksi, raksamiesten teeksi. Jos kotiisi tulee vaikkapa remppamies, odottaa hän, että tarjoat hänelle cuppaa monta kertaa päivässä. Marjo kertoi, ettei hän aluksi tiennyt tätä tapaa, ja hänen remonttimies jäi ilman teetään.
Jos olet käynyt supermarketissa Briteissä, olet varmaan huomannut teepussipakkausten koot. 80 tai 160 pussin pakkaukset ovat yhtä tavallisia kuin 20 pussin pakkaukset Suomessa. Teepusseissa ei yleensä ole narua & lipuketta, vaan pussi nostetaan kupista pois lusikalla.
Laitetaanko mukiin ensin maito vai tee? Tämä on ikuisuuskysymys ja väittelyn aihe keskustelupalstoilla. Työläiset laittoivat usein maidon ensin, sillä heidän heikompilaatuiset mukit saattoivat hajota, mikäli kuuman veden laittoi ensin. Yläluokkaisilla oli paremmat kupit, joten he laittoivat teen ensin. Marjo kertoi myös, että teetä ei sekoiteta lusikalla ympyränmuotisesti, vaan suorasti (kellotaulussa 6-12). Lusikkaa ei jätetä kupppiin, sitä ei kolisuteta eikä nuolaista.
Usein teen kanssa on tarjolla bisquit, keksi. Saako sitä dipata teemukiin? Ennen muinoin keksejä ei leivottu päivittäin, joten ne olivat usein kuivakoita ja niinpä niitä kastettiin mukiin. Tässäkin asiassa saattoi näkyä luokkaerot, eli työläiset dippailivat yläluokkalaisia hanakammin.
Kaiken mitä Marjo kertoi, olen todeksi havainnut vieraillessani sukulaisteni luona Länsi-Yorkshiressä. Kun tulemme kotiin vaikkapa ostosreissulta, laittaa kummini välittömästi veden kiehumaan ja sanoo ”otetaanpa kuppiteet”. Vasta teenjuonnin jälkeen aletaan miettiä seuraavia toimia.
Lohtutee
Varhaisimmat muistoni teestä juontavat lapsuuteen. Joimme usein iltapalalla mustaa pussiteetä maidolla ja söimme paahtoleipiä. Varmaan aika tyypillinen suomalainen tapa juoda teetä vielä tänäänkin. Edelleenkin aloitan aamuni vahvalla mustalla brittityyppisellä teellä maitotilkalla. Kun olen saanut cuppani, voin miettiä muita teelaatuja ja harvemmin muulloin juonkaan ”aamuteetäni.” Toisinaan kuitenkin kaipaan lohtuteetäni: esimerkiksi silloin kun tulen pitkältä lenkiltä sateesta ja palelen vielä lämpimän suihkun jälkeenkin, saatan kaivata cuppaa.
***
Tilaisuus oli entisessä Lapinlahden sairaalassa toimivassa hävikkiruokaravintola Loopissa, jossa ruoka valmistetaan kauppiailta ja tuottajilta kerätystä hävikistä, joka muuten menisi hukkaan.
Lapinlahden sairaalan historia on mielenkiintoinen. 1800-luvulla uskottiin, että mielisairaus on jumalan rangaistus ja mielisairaita hoitivatkin lähinnä papit. Potilaiden kohtelu oli usein epäinhimillistä ja sairaalan ensimmäinen hankinta olikin 26 paria jalkarautoja.
Tyypillisiä hoitomuotoja olivat mm. oksettaminen, jonka uskottiin poistavan sairaudet kehosta, ja kuumassa vedessä kylvettäminen. Potilaita saatettiin kylvettää jopa 6-8 tuntia päivässä, ja amme peiteltiin verkolla, mikäli potilas ei meinannut pysyä ammeessa.
Sittemmin pakkohoitokeinoista luovuttiin ja huomattiin, etteivät potilaat niin vaarallisia olekaan. Vaarallisuus oli ollut seurausta epäinhimillisestä kohtelusta. Lapinlahden tunnetuin potilas lienee ollut Aleksis Kivi.
Sairaalan ympärillä on puistoa nytkin, mutta alunperin 35 hehtaarin maat ulottuivat Jätkäsaareen asti sisältäen viljelysmaita ja sikalan.
Lisää sairaalan historiasta Ylen elävästä arkistosta.
Kaikkea teestä 