Helmikuun blogivieras: kotiäiti H.

Tänään alkoi maaliskuu, joten on viimeinen hetki postata helmikuun blogivieras, jonka kanssa istahdin teelle sunnuntai-iltapäivänä.

Helmikuun blogivieras on kotiäiti H., kuten hän itsensä blogiin esitteli. Istahdimme teen ja suklaamuffinsien äärelle lasten mentyä päiväunille, ja kyselin hieman ystäväni teenjuontitavoista.

hoo-1

Miten kuvailisit itseäsi teenjuojana?

Juon teetä päivittäin. Tee kuuluu rauhallisiin hetkiin – jätän teen mieluummin juomatta, kuin juon kiireessä. Tyypillinen teenjuontihetkeni on juuri näin iltapäivällä, kun lapset ovat unilla ja minulla hetki omaa aikaa. Nautin iltapäiväteen kanssa usein jotain pientä makeaa. Suolaisen syötävän kanssa nautin yleensä mustaa teetä, mutta muuten olen fiilisjuoja. Aamulla juon teetä, jos se on mahdollista juoda rauhassa. Nykyään en laita teeni sekaan mitään. Aiemmin käytin mustassa teessä hunajaa, mutta en enää.

Miten kauan olet juonut teetä? Juotko kahvia?

Rippileirillä ja isostoiminnassa aloin juoda teetä aktiivisemmin. Ehkä aiemminkin, en muista. Teenjuonti liittyi silloin vahvasti sosiaalisiin tilanteisiin. Myöhemmin aikuisena aloin juoda teetä yksinkin. Kahvia en juo lainkaan, mutta nautin tuoksusta, kun muut juovat.

hoo-2

Millaista teetä juot?

Juon kaikenvärisiä teelaatuja, mutta yleisesti voisin todeta olevani pehmeiden, miedompien makujen ystävä. Harvoin haudutan teelaatuja niin pitkään, kuin pakkauksen ohjeissa neuvotaan. Juon sekä irto- että pussiteitä, joskin hankkimieni hyvien siivilöiden myötä irtoteen juonti on selvästi lisääntynyt.

Minulla ei ole kestosuosikkeja, vaan ne vaihtelee. Viime aikoina olen juonut paljon haudukkeita ja alhaisten rauta-arvojeni vuoksi vähemmän mustaa teetä. Syksyn flunssakauden aikana inkivääri-sitruunahaudukkeesta tuli suosikkini, jota olen juonut edelleen.

En ole havainnut teenjuonnilla olevan vaikutusta yöuniin, joten voin illallakin juoda mitä tekee mieli. Johtuneko kroonisesta univelasta… Rooiboksen juomista myöhään illalla välttelen, ettei tarvitse nousta yöllä vessaan.

 

teepurkki

Valitsin omaan kuppiini tätä tuliaiseksi saatua teetä. Pakkauksessa ei ollut selkokieltä, joten oli vähän epäselvää, mitä teetä tämä on.

Mistä hankit teesi?

Enimmäkseen päivittäistavarakaupoista. Joskus olen käynyt teekaupoissa ja jonkin verran saamme teetä myös tuliaisina ja lahjaksi.

Miten tarkka teenjuoja olet?

En ole kovin tarkka. Aiemmin en tosin pitänyt vihreästä teestä, sillä olin saanut vain väärin haudutettua, joten sen verran tarkka olen.

 

tee-1

Kuivat teelehdet olivat ruskeita ja ohuita. 

Miten haudutat teesi?

Haudutan siivilällä suoraan kuppiin. Jos koolla on isompi porukka, teen teetä kannuun. Naisryhmämme kokoontumisissa teetä menee sen verran paljon, että teen kaksi pannullista: toiseen mustaa ja toiseen jotain muuta.

Nautin teeni mieluiten isosta mukista, jossa on korva. Nämä Primavera-kupit ovat erinomaiset, sillä ne ovat riittävän isot ja malliltaan hyvät. Sain nämä harjoittelupaikasta kiitoslahjaksi. En pidä pienistä kiinalaisista kupeista, olen mukijuoja.

Meillä on hankintalistalla uusi vedenkeitin, sillä nykyinen on liian pieni. Aiomme yksintein hankkia sellaisen, jossa on lämpötilansäätömahdollisuus.

tee-2

Haudutetut lehdet olivat vihreitä. Voisikohan tämä olla vaaleaa oolongia? Juoma oli väriltään aika vaaleaa. 

 

 

Kiitos haastattelusta ja teehetkestä, H.! 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s