Sergejeffillä kyläilemässä

Vierailin päivänä eräänä teetalo Sergejeffillä ihan muissa kuin blogimerkeissä, mutta onnekseni minulla oli kamera mukana ja sain luvan ottaa kuvia ja jakaa niitä täällä blogissani.

Tiesitkö, että Sergejeff on Suomen vanhin teetalo? Sergejeffin teen ja kahvin maahantuonti alkoi Viipurissa jo vuonna 1854. Ainoastaan toisen maailmansodan aikaan yritystoiminta oli hetken katkolla, mutta toiminta käynnistyi uudelleen jo vuonna 1940. Yritys on edelleen saman suvun hallussa – viimeiset kuusi vuotta teetaloa on pyörittänyt Petra Lepistö-Serko miehensä Tom Serkon kanssa.

sergejeff-1

Saapuessani paikalle iloinen ja puhelias Petra oli pakkaamassa Venäläistyyppistä teetä 500 gramman pakkauksiin. Sergejeffin teet on aina pakattu käsin.

sergejeff-3

Käsinpakkaamiseen on yksinkertainen syy: isolehtinen tee ei kestä koneellista pakkaamista, sillä lehdet menevät rikki. Tätä on joskus kokeiltu ja todettu, että teen laatu muuttuu niin paljon huonommaksi, ettei käsinpakkaamisesta ole syytä luopua. Enpä voi muuta kuin ihailla sitä kunnianhimoa, jolla Petra ja Tom teehen suhtautuvat.

sergejeff-8

Sergejeffillä on neljä omaa teetä: Jaavan tee, Venäläistyyppinen tee, Lapsang Souchong ja China Sencha. Teet tulee tuommoisissa isoissa säkeissä, joista ne siten pakataan pienempiin yksiköihin.

sergejeff-5

Lisää teetä… Omien teiden lisäksi Sergejeff tuo maahan ja myy brittiläisen Taylors of Harrogaten teitä ja erikoiskahveja ainoana jälleenmyyjänä Pohjoismaissa.

taylors-of-harrogate-teet

Kysyin Petralta hänen omista teenjuontitottumuksista. Hän kertoi juovansa työpaikalla omia ja Taylorsin teitä, mutta kotona enimmäkseen muuta, sillä pitäähän teekauppiaan tuntea kilpailijoiden tuotteet. Vihreää teetä menee paljon! Petra kuvaili itseään fiilisjuojaksi.

sergejeff-4

Tässä Petra pakkaa teetä 100 gramman pussiin. Huomatkaa tuo näppärä teepussin avaaja: tolpan päässä oleva ”kalikka”, jonka päällä Petra pyöräytti pussin kunnolla auki. Toimivat jipot ovat usein yksinkertaisia.

sergejeff-10

Tuo kuvassa näkyvä vanha vaaka on ollut teetalon käytössä vuodesta 1854 ja on käytössä edelleen. Sillä Petra nytkin punnitsi teen pussiin. Tuntuman teen pakkaamiseen huomaa, sillä Petra osaa arvioida silmämääräisestikin lähelle 100 grammaa.

sergejeff-2

Vaa’an pohjaan on lyöty taaraamisvuosia.

sergejeff-7

Vaa’an lisäksi historian havinaa löytyi myös hyllystä näiden vanhojen teepakkausten muodossa. Näitä hiivapalan näköisiä tiiviitä teepaketteja Sergejeff möi 1970-luvulla. Tom kertoi, kuinka hän nuorukaisena oli apuna pakkaamassa näitä teitä. Vasemmassa alakulmassa oleva kultainen paketti oli paras laatu.

sergejeff-9

sergejeff-6

Ennen kotiinlähtöä minua hemmoteltiin juustolla ja kekseillä. Lasiini valitsin mustaa Jaavan teetä, joka on Sergejeffin myydyimpiä laatuja.

sergejeffin-teet

Sergejeffin teet ovat minulle tuttuja kaupan hyllyltä, mutta en ole niitä ikinä aiemmin maistanut. Kotiinviemisiksi sain kaikki Sergejeffin omat teet. Näistä lisää myöhemmin, kun olen kaikkia hörppinyt.

sergejeff-teepussi

Lisäksi sain mukaani tämän vanhan teepussin, jonka Petra löysi laatikon pohjalta. Pussitee ei ikinä tullut myyntiin, vaikka siitä koe-erä tehtiinkin. Pussitettuna laatu heikkeni niin paljon, että sitä ei haluttu myydä. Ilahduin saamastani teepussinkuoresta paljon, sillä minulla on aika erityinen suhden teepussinkuoriin – siitä pitänee kirjoitella enemmän joku toinen kerta.

Olipa mukava vierailu – ainahan se on antoisaa päästä kouhkaamaan teestä toisten samanmielisten kanssa. Kiitos Petra & Tom!

www.sergejeff.fi

 

P.S. Avasin tämän postauksen myötä sivupalkkiin osion ”Ihmiset”. Toiveenani olisi kirjotella jatkossa enemmän teenjuojista: hifistelijöistä, fiilisjuojista, satunnaisista teekuppiin tarttujista ja kenties myös teestä kieltäytyjistä.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s