Iltapäiväteellä Ihmemaassa

Taannoisella New Yorkin reissullani poikkesin Harney & Sonsin lisäksi toisessakin teehuoneessa – ja varsin erityyppisessä kuin H&S.

Alice’s Tea Cupilla on kaupungissa kolme teehuonetta (Chapter 1, 2 ja 3), joista kävin Chapter 2:ssa. Olin törmännyt paikkaan etukäteen netissä ja poikkesimme sinne ystäväni kanssa vietettyämme ensin muutaman tunnin The Metropolitanissa. Vahingossa tuskin olisimme tuonne osuneet.

Alice's tea cup 1

Pikkuisessa teehuoneessa on istumapaikkoja ylä- ja alakerrassa ja paikan sisustus on toteutettu Ihmemaan Liisan tyyliin. Ja meitä palvellut mukava nuori nainen oli kuin Liisa itse. Ei kannata boheemin ja hieman nuhjuisen yleisolemuksen hämätä, sillä palvelu ja tarjottavat olivat kerrassaan mainiot.

Alice's tea cup 3

Varsin kattavalta teelistalta valitsin Monk’s Blendin.

Alice's tea cup 4

Ja ystäväni valitsi ”kahvin korvikkeeksi” African Dewn.

Alice's tea cup 7

Ihmemaassa teekupit ja lautaset olivat (tietenkin) keskenään erilaisia. Teen lisäksi otimme mitäpä muutakaan kuin skonsseja. Valitsin suolaista ja makeaa. Herkut olivat hetkeä aiemmin tulleet uunista ja erinomaisia koostumuksiltaan. Ei valittamista.

Alice's tea cup 5

Palvelu oli äärimmäisen ystävällistä ja avuliasta.

Alice's tea cup 8

Jos kulmilla vielä joskus kuljen, niin varmasti poikkean teelle tähän sympaattiseen teehuoneeseen. Kannattaa tarkistaa aukioloajat nettisivulta.

Alice’s Tea Cup, New York

Chapter 1  West 73rd Street (Columbus Avenue)

Chapter 2 156 East 64th Street

Chapter 3 220 East 81st Street (2nd ja 3rd Avenuen välissä)

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s