Teen päivää vietettiin lauantaina 6.2. Tean nimipäivänä. Osallistuin Teen ystävien järjestämälle tea walkille Helsingin ”teadistrictissä”, jolla tarkoitetaan Fredrikinkatu-Iso Roobertinkatu-Annankatu-Eerikinkatu -akselia. Kyseisellä alueella sijaitsee suurin osa Helsingin teekaupoista.
Kävelylle osallistui toistakymmentä teenystävää. Enempää väkeä pienimpiin teekauppoihin ei oikein olisi mahtunutkaan. Kävelyllä poikettiin neljään eri teekauppaan, jotka ovat tyyliltään ja tunnelmaltaan keskenään hyvin erilaisia.
Aloitimme kävelyn The Ouncesta (Iso-Roobertinkatu 17-19).
The Ounce edustaa venäläistyyppistä teekulttuuria. Ouncella on Venäjällä pitkästi yli 100 myymälää, Helsingissä kaksi. Inna Dalem kertoi meille Ouncen valikoimasta ja teemaistelutilaisuuksista, joita on tarjolla eri teemoilla.
Teekävelyn osallistujat saivat maistella ja tunnistaa eri teelaatuja.
Teen päivän kunniaksi Ouncessa oli tehty seitsemän eri maustamattoman teelaadun maistelupakkaus, ja mikäli oikein muistan, niin se on myös jatkossa valikoimassa. Erittäin hyvä lahjaidea aloittelevalle teenjuojalle, joka haluaa tutustua eri teelaatuihin.
Olen aiemmin käynyt Ouncessa vain pari kertaa. En oikein tiedä miksi, sillä kuljen Fredan liikkeen ohi kuitenkin melko usein. Täytyy tehdä pian asiaan parannus. Nyt oli sen verran ruuhkaa, etten ehtinyt tutkimaan tarjontaa kovin tarkasti, mutta etenkin mustan teen valikoimiani voisin seuraavan kerran käydä täydentämässä Ouncessa.
Seuraavaksi matkamme jatkui Demmers Teehausiin Annankadulle, jossa teekauppias Kirsi Pullinen oli meitä vastassa.
Demmersissä teetä meille tarjoili keramiikkataiteilija Sami Rinne suunnittelemistaan mukeista ja kannuista. Sami kertoi saaneensa kannujen suunnitteluun hyviä vinkkejä Kirsiltä, sillä aika monta asiaa pitää olla kohdallaan hyvässä teekannussa: teesiivilän on mahduttava sisälle (mutta se ei myöskään saa pudota kannuun), nokan pitää olla terävä, jotta se ei tiputa ja kannen pitää pysyä paikoillaan teetä kaadettaessa.
Maistelimme kiinalaista mustaa ruusuteetä sekä japanilaista gyokuroa. Demmerin tämän hetken erikoisuus on kuulemma uusiseelantilainen oolong. Lisäksi tarjolla oli juustoja: Kirsi kertoi, että nouseva trendi on nyt parittaa teetä ja juustoja.
Tee- & juustomaisteluidean jätänkin hautumaan – seuraavassa ystävien kesken pidettävässä juustoillassa voisikin maistella viinien sijaan teitä. Tai ainakin aloittaa teillä ja siirtyä sitten viineihin. Hmm…

Teen päivän ideoija, Teen ystävät ry:n puheenjohtaja Pirkko Arstila johti teekävelyä.
Kolmas kohteemme oli TeeMaa Annankadulla.
Helsingin teekauppaskenen uusin tulokas TeeMaa tuo suurimman osan teestään Kiinasta pieniltä teetiloilta.
Täälläkin saimme maistella teetä, niin tummaa kuin vihreää.
TeeMaa on minulle kävelyn teekaupoista vähiten tuttu ja tänne aionkin tulla pian ajan kanssa uudelleen. TeeMaa näyttäisi järjestävän myös tilaisuuksia, ainakin matcha-workshoppeja.
Kierroksemme päättyi Eerikinkadun Théhuoneeseen.
Théhuone on Demmerin ohella parhaiten edustettu omassa teekaapissani ja siten minulle tuttu. Tänne asti selvisin ilman teeostoksia, mutta täältä tarttui mukaani paketti valkoista teetä.
Saimme maistella japanilaista sencha oku-kirishimaa. Niin keväisen makuista! Ja katsokaa mikä väri!
Teemestari Markku Peltola Urasenken teehuoneelta valmisti matchaa. Hallittuja otteita oli ilo seurata.
Tähän piristävään matchakulhoon oli hyvä päättää Teen päivän teekävelyni.
Voin lämpimästi suositella vastaavanlaista teekävelyä itse tehtäväksi. Ja miten hauskaa olisi viedä muualta vierailulla olevia ystäviä teekierrokselle Helsingissä!
Jos haluat lisätä kohteita, käy edellä mainittujen lisäksi vielä japanilaisessa Tokyokan-kaupassa (Annankadulla, melkein TeeMaata vastapäätä), Teekauppa Chayassa (Kauppakeskus Kluuvissa) ja Teekauppa TeeHelmessä (Liisankadulla). Jos kierroksen jälkeen et ole saanut tarpeeksi teetä, mene lepuuttamaan jalkoja Salutorgetin Afternoon tealle.
Teen päivää vietetään jatkossa aina 6.2., Tean nimipäivänä. Toivottavasti ensi vuonna yhä useammat tahot liittyvät mukaan Teen päivän tempauksiin.