En ole perinteisesti maustetun jouluteen suuri ystävä. Saatan juoda, jos jossain tarjotaan, mutta harvemmin ostan itselle. Usein pakkaukset ovat niin isojakin, että tee jää pyörimään kaappiin liian pitkäksi aikaa.
Tänä vuonna päätin maustaa mustaa teetä itse. Annan suurimman osan teestä lahjaksi ja itselle jätän vain sen verran, että tee on juotu loppiaiseen mennessä.
Teenä on marketista ostettua maustamatonta mustaa teetä. Mausteeksi laitoin
- Luomuappelsiinin kuoria
- Luomuomenan kuoria
- Luomusitruunan kuoria
- Neilikoita
- Kokonaista kardemummaa
- Tähtianiksia
Pesin hedelmät, kuorin ne ja kuivasin kuorisuikaleita useamman päivän huoneenlämmössä. Kuivuneet kuoret silppusin saksilla palasiksi. Sitruuna ei ole perinteisen jouluteen mauste, mutta laitoin sitäkin, koska pidän sitruksen mausta. Kokonaiset kardemummat mursin huhmareessa ja neilikat palastelin saksilla, jotta maku irtoaa paremmin. Itse en erityisesti pidä kanelin mausta teessä, joten kuvissa näkyvät kanelitangot ovat vain rekvisiittaa.
Appelsiineja ja omenoita minulla oli muutama, sitruunoita vähemmän. En nyt luettele tässä sen tarkempia määriä, eiköhän jokainen osaa suhteuttaa ne pohjana käytettävän teen määrään. Minulla oli 60 grammaa mustaa teetä ja halusin paljon mausteita suhteessa teehen.
”Tekeydyttyään” muutaman päivän teeni tuoksuu kuivana melko kardemummaiselta ja neilikkaiselta. Appelsiinin tuoksu jää valitettavasti vahvempien tuoksujen alle. Haudutettuna tuoksu tasaantui huomattavasti ja appelsiinin tuoksukin erottui paremmin.
Miltäpä teeni sitten maistui? Yllättävän pehmeältä. Ajattelin (pelkäsin), että neilikka ja kardemumma maistuisivat vahvemmin, sillä laitoin niitä melko paljon. Appelsiiniä on kuitenkin sen verran runsaasti, että se pehmentää makua. Omenaa en mausta erota, mutta palaset näyttävät hyvältä sekoituksessa. Mitenkään erityisen vahvasti maustettua teeni ei ole, joten tätä voisi juoda joulun jälkeenkin ilman erityistä joulufiilistä. Haudutin teetä kolme minuuttia, sillä en halunnut itse teestä yhtään vahvempaa.
Kannattiko tehdä? Tekemisen ilon ja ulkonäön puolesta kyllä. On myös kiva antaa lahjaksi itse maustamaansa teetä nätisti pakattuna. Maun puolesta varmasti löytyy iso liuta parempia jouluteitä, mutta maku ei nyt ollutkaan tärkein syy tälle kokeilulle.